Järvikylien kyläkerhoissa tavataan ja halataan

Järvikylien kyläkerhoissa tavataan ja halataan

Julkaistu: 9.10.2019

Elämä heittelee, enkä olisi ikinä osannut arvata, että tänä syksynä entisenä boråsilaisena kiertelen Sodankylän järvikylissä eli Kieringissä, Syväjärvellä, Hinganmaalla ja Seipäjärvellä pitämässä Revontuli-Opiston kyläkerhoja. Ihan muutaman viikon kokemuksella voin vain todeta, että joskus tulee tehtyä oikeita valintoja. On ollut suuri ilo ja kunnia tavata ja oppia tuntemaan kyläläisiä ja he ovat juuri niin upeita ja lämminhenkisiä ihmisiä kuin vain saatoin odottaa. Jo tässä vaiheessa on yhdessä naurettu, itketty, ulkoiltu, kyläilty mökillä, jumpattu, tehty käsitöitä, laulettu, pelattu, kuultu ja jaettu mielenkiintoisia (elämän)tarinoita, juotu kahvia ja syöty maukkaita leivonnaisia niin, että vetäjän ei auta kuin toivoa lumista talvea ja paljon lumitöitä. Kerhojen toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan aina yhdessä kerholaisten toiveiden pohjalta. Syksyn ja talven toiminta huipentuu kaikille kyläkerholaisille yhteiseen pikkujouluun, johon arvatenkin leivotaan ja valmistellaan yhdessä herkkuja.

Jokaisella kylällä on selkeästi oma ”elämäntapakulttuuri”, joka luo kylästä juuri sen henkisen ja näköisen kun se on. Huumorista puhumattakaan, vitsit ja jutut lentävät välillä päällekkäinkin, mutta se ei haittaa eikä hidasta ketään. Pilke silmäkulmassa pöllitään vaikka vierustoverin bingolappu, kun ei omaan osu ja sitten todetaan naururämäkän saattelemana: ”Ei me hulluja olla, me ollaan x-kyläläisiä.” Huh ja kiitos hyvistä nauruista! Lisämausteena tietenkin kauniit rakennukset, tilat, pellot, metsä, luonto ja eläimet. Nämä ovat niitä kokemuksia ja rikkauksia, joista mielelläni kuulen lisää ja jotka saivat minut innostumaan tästä tehtävästä. Kyläläisistä heijastuu niin vahvasti yhteen puhaltamisen, välittämisen, auttamisen ja talkootekemisen henki, että en voi kuin syvästi arvostaa ja toivoa, että näistä ajatusmaailmoista ja elämäntavoista siirtyisi edes rippeitä itselle ja muille, tänä päivänä kun ”kiire ja minä” täyttävät ihmisten elämät ja kalenterit.

Kyläläisten toiveena on, että kylälle muuttaisi nuoria, jotka toisivat elämää ja jatkoa, mutta samaan hengenvetoon he toteavat: ”Kukapa tänne tulee, kun täällä ei mitään ole.” Autioituvat kylät, puuttuvat palvelut ja haastavat olosuhteet eivät houkuttele. Itse uskaltaisin sanoa, että eivät ole houkutelleet, mutta uskaltaisin myös väittää, että muuttoliike tekee vielä melko suuren käänteen tänne pohjoiseen, kohti aitoa elämää. Kyllä täältä töitä ja toimeentuloa löytyy, tarvitaan vain päätöksiä, toimintaa, rohkeutta ja pussillinen ”hyviä itheoita”. Itse muutin perheeni kanssa reilu vuosi sitten Rovaniemeltä Unarin-Luusuaan, mahdollisuuksia on niin paljon, etten tiedä mistä aloittaa, eivätkä vuorokauden tunnit riitä kaikkeen, mitä haluan tehdä.

Digi luo mahdollisuuden joustavaan yhteydenpitoon, työhön, koulutukseen ja käytännön asioiden hoitamiseen. Digitaitojen kehittäminen on myös osa kyläkerhojen toimintaa. Niitä harjoitellaan osallistujien toiveiden ja tarpeiden mukaan esim. viestien ja kuvaviestien lähettämistä ja vastaanottamista eri sovelluksilla, valokuvien ottamista, käsittelyä ja tallentamista, läppärin ja tabletin käyttöä.

Revontuli-Opisto tarjoaa kattavan ja loistavan mahdollisuuden kyläläisille tehdä ja harrastaa sitä, mitä he toivovat. Itse aloitin työt Revontuli-Opistossa tänä syksynä ja on sellainen tunne, että tätä työtä tehdään ihmisille ja se on merkityksellistä, se on tärkeintä ja hienoa.

Ei muuta kun tervetuloa mukaan kyläkerhotoimintaan! Jos herää kysymyksiä, niin vastaan niihin mielelläni.

Lämpimin syysterveisin,
Pia-Karin Nikkinen